Tänään tuli uutisista kylmiä viestejä joita on kyllä pelättykin. UPM ja Stora Enso pistävät porukkaa pihalle urakalla. Kajaanista saa lähtöpassit yli 500 työntekijää. Kun siihen lasketaan vielä välilliset vaikutukset niin: huh huh. Eipä käy kateeksi kainuulaisia luottamushenkilöitäkään. Metsäteollisuuden rakennemuutospaineet eivät näytä loppuvan.
Tänäänkin markkinat palkitsivat irtisanomiset osakkeiden kurssien nousulla. Kuka keksisi kapitalismille korvaavan mallin. Tähänastiset muut kokeilut eivät ole oikein onnistuneet, vaikka kokeiluaikaa olikin 70 vuotta. Yritykset esittelevät kilvan arvojaan, jotka ovat sinänsä hyviä. Mutta ainoastaan yksi asia määrää: Osakkeenomistajien etu.
syyskuu 11, 2008 at 10:06
Ei kyllä naurata, mutta tulee taas mieleen Jarin pilapiirros työnseisauksen aikaan. Siinä metsäteollisuus sahasi oksaa, jonka päällä istui. Ei olisi uskonut, että vaikutus on näin nopeaa.
syyskuu 12, 2008 at 10:18
Kun Neuvostoliitto hajosi v. 1991 pohdimme työkaverin kanssa, että on sosialismissa hyviäkin ideoita. Kuten esim. se että kaikilla olisi yhtä paljon rahaa. Totesimme, että vaikka aamulla olisi lähtötilanne se, niin illalla joillakin olisi jo enemmän rahaa kuin toisilla…
syyskuu 12, 2008 at 16:21
Mitähän työtä siellä keksitään irtisanotuille tilalle, ettei tule joukkomuuttoa muualle, jolloin välillisvaikutukset kasvavat hyvinkin suuriksi? Ei kai voi olla tarkoituksen mukaista, että Suomen kokoisessa maassa elämä keskitettäisiin tänne pääkaupunkiseudulle? Täältä löytyy ehkä helpommin työtä, jonka avulla pysytään hengissä. Mutta voiko betonilähiöiden elämänlaatua edes verrata pohjoisen asumisoloihin? Tämä näin vähän kärjistäen sanottuna ja ihmisten mieltymykset vaihtelee.. Mutta toivottavasti osattaisiin tehdä pitemmällä tähtäimellä toimivia ratkaisuja, eikä vain muutettaisi ongelmia toisiksi.