Päivän puheenaihe alkaa olla mistä keskustalle saada presidenttiehdokas. Yksi toisensa jälkeen potentiaaliset ehdokkaat vetäytyvät, viimeksi Olli Rehn. Mukana on asta Paavo- täysillä niinkuin aina.
Puolue on jotenkin edelleen takalukossa yllättävän suuren vaalitappion jälkeen. Varmaan rahatkin ovat vähissä. Nyt olisi tärkeää saada uskottava ehdokas seuraaviin vaaleihin. Paavo Väyrynen on sellainen. En usko kenenkään ajattelevan, etteikö Paavo pystyisi homman hoitamaan. Ongelma vain on miten presidentiksi pääsisi.
Nyt on tilausta ehdokkaalle, joka puhuu kansan kielellä. Jonka puhetta ei tarvitse arvailla sanakirjan kanssa. Itse ajattelin, että Kääriäinen voisi olla sellainen, lupsakka kansanmies. Hän kuitenkin ilmoitti ettei ole ollut oikein vetoa eikä työtöä. Eli ei kannata lähteä kisaan.
Taitaa olla niin, että Anneli Jäätteenmäen on ruvettava kisaan. Hänellä olisi kokemusta ja mahdolisesti ainoana naisena voisi saada jonkin lisä-äänen. Toivottavasti vuoden 2003 jutut on kaluttu loppuun eikä niistä enää saada numeroa. Silloinkin Anneli oli kyllä oikeassa loppuviimeksi.
Halauaisiko joku selvästi nuorempi kokeilla siipiään vaalissa. Siitä ei olisi haittaa tuleville vuosille, vaikka presidentin paikka ei aukeaisikaan.