Niin siinä sitten kävi, ettei muita halukkaita löytynyt ja Paavo pääsee yrittämään presidentin vaaleissa. Paljon on kuultu valituksia, että puolue on vaikeuksissa ja puheenjohtajakaan ei halua panna itseään alttiiksi. Toisaalta ei muillakaan puolueilla ole ehdokkaita sen enempää. Kokoomuksella on vain Sauli Niinistö. Ei kokoomuksen ole sanottu olevan kriisissä eikä Kataista ole vaadittu mukaan presientinvaaleihin. Niin se menee kummallisesti tuo julkisuus. Demareilla on Lipponen. Heillä on toki myös kaksi näennäisehdokasta, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia edes päästä ehdolle.
Kukaan ei voi kiistää etteikö Paavo olisi sinnikäs kaveri. Vaikka viime vaaleissa tuli paha tappio, Paavo oli kohta kiertämässä kenttää tavoitteena presidentin vaaali. Miksi emme hyödyntäisi tällaista intoa. Nyt Paavolla on aikaakin, kun muut poliittiset tehtävät eivät juuri haittaa.
Kovasti oli polemiikkia neljä vuotta sitten, että miten Paavosta ministeri. Hyvin hän pestinsä hoiti. En muista yhtään asiaa, jossa olisi tullut eteen ettei Paavo osaa tehtäväänsä hoitaa. Niin kävisi presidentinkin hommassa. Paavo kyllä osaisi. Nyt vain pitäisi äänestäjät saada ymmärtämään se.
Vaaleissa varmaan Paavo laittaa Niinistön ja Lipposen tiukoille nykyisestä Euroopan tilanteesta. Heidän kaudellaan Suomi vietiin EU:n ytimiin ja rahaliittoon. Kesksuta vastusti, mutta joutui nyt maksamaan koan hinnan toisten tekmemistä päätöksistä.